Kesä 2024 kävelen hyvin laadukkaasti

Tuuli tuntuu navakalta ja jopa uhkaavan viileältä, kun jutellen TFW-salin voimatreenin jälkeen Karelia ammattikorkeakoulun kollegan kanssa. Tämä maanantai on syysloman tai nykytermein oikein sanotettuna vapaajakson ensimmäinen aamu. Aloitin ja päätin lomani treenillä. Ensimmäistä kertaa koko syksyn aikana tuli fiilis, että WAU – nyt mennään eteenpäin. Tähän asti olen ollut TFW-kuntosalilla kuin Liisa Ihmemaassa. Katselin uteliaana, mitä kummallisimpia laitteita ja ihmettelin treenejä. Kävelin karhua etuperin ja takaperin, tassuttelin isoa karhua ja pikkukarhua. En osannut olla karhu, koska sekosin käsissäni ja jaloissani. Aina kun alkoi uusi tai tuttu treenikerta ihmetellen kysyin, että mitä tulee tehdä ja miten tulee tehdä. Kiitos pitkäjänteiset valmentajat, kiitos oma valmentajani Tuomas Vaittinen sekä treenikaverit tunnen eteneväni pienin askelin. Tänään sain aamutreenistä voimaa, virtaa, energiaa, uskoa itseeni ja lähdin kevein ja iloisin askelin uuteen viikkoon. Sain uskoa unelmani toteutumiseen, niin paljon, että halusin jo heti aamusta auttaa muitakin astelemaan kohti unelmiaan. Kuin taikaiskusta siinnä se mahdollisuus asteli TFW-salin ulko-ovella vastaan. Pataluodon koulun 8-luokkalaiset ovat aloittaneet Vuosi Yrittäjänä ohjelman ja toivoivat mentoria. Lämmin läikähdys tuntui rinnassa ja ilolla otan kunniatehtävän vastaan.

Kotona takkatulen ääressä, auringonsäteiden vahvistaessa syksyn värejä, mieleni vaeltaa vuoden takaisiin tunnelmiin Helsingin Hanken Svenska Handelshögskolanin auditorioon ja sieltä oman opinahjoni Helsingin kauppakorkeakoulun juhlasaliin Nuori Yrittäjyys ry:n 20 vuotisjuhlaan. Juhlan vetovastuu sekä juonnoissa että ohjelmanumeroissa oli vahvasti nuorilla. Katutanssin maailmaan ja pyörteisiin juhlassa meidät vei Saiffa Flow Mo Dance School katutanssin nuoret. Seurasin nuorten esitystä lähes lumoutuneena. Uteliaisuuteni heräsi. Nämä nuoret ovat niitä Saiffa katutanssikoulun talentteja, tanssijoita.  Johannes Hatsolon muistan kertonee, kuinka Saiffa antaa jokaiselle nuorelle ja lapselle mahdollisuuden. Saiffan nuorten esitys nosti mieleen tositarinan ujosta Lauri-pojasta ( nimi muutettu) ja punaisesta Superman tarrasta. Liikuttava tarina, siitä kuinka kaikki lapset ovat omalla tavallaan talentteja, ahkeria harjoittelijoita ja heidän rohkeutensa kasvaa päivä päivältä. Tarinan huippukohta on mielestäni Laurin syntymäpäiväjuhla, jossa Johannes saakin Laurilta lahjan. Lauri ojentaa hänelle punaisen Superman tarran ja sanoo: ”Olet sankarini”. Tämän tarinan voit kokonaisuudessaan lukea kirjasta Johannes Hatsolo, Elämää breikkarin silmin. Mitä yhteistä on TFW-kuntosalilla ja Saiffa katutanssikoululla? Molempien perustajana on Johannes Hatsolo. Kiitos yrittävät Pataluodon koulun nuoret oppilaat, kun saitte tänään nämä muistot nousemaan mieleeni.

Miksi käyn kuntosalilla?

Eihän sitä malta olla paikallaan, kun on saanut jalat uusien polvien kera toimimaan. Kun on kerran jalat viety alta ja saanut ne takaisin, niin liikkumisen ilolla ei ole mitään rajaa. Kymmenen kuukautta sitten sain uudet jalat, uudet polvet. Kun syntyy jotain uutta, niin siinä on myös synnyttämisen tuskaa.  

Joulukuussa 2022 suurin työni oli jalan nostaminen ylös sängyltä, niin että pääsi istumaan sängyn reunalle. Seuraava treeni oli seisomaan nouseminen ensin koneen avulla ja sitten kyynärsauvojen kanssa. Katsoin ulosikkunanasta lumista maisemaa keksityin ja onnistuin. Kiitos vahvat särkylääkkeet ensimmäiset kolme askelta onnistuivat aika hyvin. Seuraavalla kerralla kävelin jo käytävään noin viiden metrin matkan. Askeleita tuli lisää joka harjoituskerralla kolme kertaa päivässä.

Tammikuussa 2023 jatkoin sängyltä ja sohvalta ylösnousemisen treeniä ja kävelyä kyynärsauvojen kanssa. Tutuksi tuli aamujen kävelymeditaatio, jossa keskityin kävelyyn joka solullani ja mielen voimin. Tuskasta huolimatta minulla oli todella onnellinen olo, koska kävelin päivä päivältä pidemmän ajan ja matkan. Sitten pääsin jo polkemaan kuntopyörääkin.

Helmikuussa oli uusia jännittäviä hetkiä, kun jätin kyynärsauvat pois ja harjoittelin kävelemään ilman extratukia. Lääkärin ja fysioterapeuttini kannustamana lähdin reippaasti Joensuun Prisman leveille käytäville harjoittelemaan kävelyä. Seuraavaksi astelin jo Citymarketin pitkiä käytäviä turvallisesti, koska siellä ei ollut liukasta eikä jäitä niin kuin ulkona helmikuun lopulla.  

Helmikuun lopulla oli aikamoinen jännitys ensimmäisenä työpäivänä. Joensuun Areenalla oli Pestuukiertue ja Uskalla Yrittää semifinaali. Ensimmäisenä näin edessäni jyrkät portaat ylös Huippu kabinettiin. Siellä oli Uskalla Yrittää tapahtuman toimisto ja opettajakahvila, ja otin ensimmäiset askeleet portaisiin varoen. Yllätyin itsekin, kun huomasin nousevani portaat ylös paremmin kuin vuosiin. Kokonaisuudessaan ensimmäinen työpäiväni sujui hienosti ottaen huomioon, että porraskävelyiden lisäksi seisoin lähes koko päivän. Iloitsin koko sydämestäni, kun pääsin paikanpäälle seuraamaan opiskelijayrittäjien esityksiä, tutustumaan tuotteisiin ja palveluihin sekä hurraamaan palkituille tiimeille. Parasta oli nähdä, kuinka jo vähän kokeneemmat nuoret ja yrittäjät vastasivat hienosti ohjelmista, juonnoista ja kokonaisuudesta.

Maaliskuussa tuntui jo mielettömän hienolta, kun lähdin päivittäin Ilo-koiran kanssa lenkille. Aurinkoa, lunta ja jo vähän keväistä valoa sekä lintujen laulua. Varoen lähdin myös kokeilemaan maastohiihtoa. Rohkeasti laitoin sukset jalkaan ja tunsin jännitystä. Isoja ala- ja ylämäkiä kiertäen hiihto sujui mielestäni rauhallisesti ja hyvin. Se loi usko tulevaa, vaikka oikeasti olin ihan alkumetreillä tai ehkä sittenkin alku senttimetreillä.

Huhtikuussa janosin kävelyä ja liikkumista malttamattomasti. Onneksi oli ammattilaisia apuna, jotka lähes joka päivä auttoivat kaivamaan maltillisen mieleni esiin jostain sopukoista. Suuri apu liikkumiseni etenemiseen oli liikeälyterapeutti Sirpa Tarvaisen ja fysioterapeutti Teppo Holopaisen asiantuntija työ ja ohjeistus sekä ohjatut treenit. He toppuuttelivat hötkyilemistäni ja sain voimalauseen. ” Kävelen hyvin ja laadukkaasti. Tämä on totta puolentoista vuoden päästä, kesällä 2024.”

Toukokuussa fysioterapeutti valmentajani sanoi, että tämä oli nyt tässä. Katsoin häntä ihmeissäni. What? Teppo Holopainen sanoi hymyillen: ”Nyt on aika ja hyvä lähteä tästä eteenpäin ja hankkia sellaista valmennusta, josta saat voimaa ja lisää liikkuvuutta. Ja siihen tarvitset pätevämmän valmentajan.” Sain häneltä Tuomas Vaittisen tiedot ja annoin omat yhteystietoni. Aloin uteliaana ja vastahakoisena ajatella ”jotakin kuntosali juttuja” päässäni. Vielä aristelin kuntosaliasiaa kesän ajan ja keskityin kävelemiseen. Siirsin voimaharjoittelun pois mielestäni ja kalenteristani. Pelkäsinkö jotakin? Joo, kuntosalia!

Kesäkuussa päätin nauttia täysillä luonnossa kävelemisestä ja harjoitella vaeltamista pitkin metsiä. Tästä sai miehenikin osansa, kun lähes raahasin hänet metsäpoluille, vaaroille ja soille. Paljasjalka kengät tallasivat hiekkateitä, metsän polkuja ja kilometrejä tuli joka viikko enemmän ja enemmän. Kolilla vauhtia toi myös sähköavusteinen polkupyörä, jolla isotkin mäen menivät huomaamatta. Nautin joka sekunnista pienestä vesisateesta huolimatta.

Heinäkuussa siirryttiin vähän pohjoisemmaksi kohti tuntureita Rukan maastoon. Pääsin maistamaan Karhun kierrosta pieninä pätkinä. Maltillisesti aloittelin kolmesta kilometristä ja lisäsin kilometrejä päivä päivältä aina 15:sta kilometriin saakka. Tunsin voittaneeni itseni. Pysyn kävelemään ja jaksan vaeltaa. Yes!

Vaellukset ja tuntureiden huiputukset innostivat ja nautin jokaisesta askeleesta. Kirjasin innoissani ylös listaa huiputetuista tuntureista ja samalla toista listaa, mikä tunturi seuraavaksi huiputetaan. En onnistunut huiputtamaan miestäni, joka jossain vaiheessa sanoi, että nyt vähän toppuutellaan ja jätetään joku tunturi myöhemmäksi. Hampaat irvessä kaivoin taas maltillisen mieleni esiin. Se oli sittenkin tullut mukaan – oli vaan piilossa ja unohdettuna.

Elokuu saapui ja työt Riveriassa alkoivat aluksi uutta organisaatiota ihmetellen ja sitten sen vauhdittamana.  Rohkaisin mieleni ja sovin kuntosalilla tapaamisen valmentaja Tuomas Vaittisen kanssa. Lämmin läikähdys rinnassa ja hymykin tuli huulille, kun huomasin TFW-kuntosalin tunnusvärit ja seinillä # – kommentit. Vaikka tunsin olevani Liisa Ihmemaassa ja aivan pihalla kaikesta, päätin heittäytyä täysillä. Ihmetelin avoimesti ja pidin mieleni avoimena sekä #hallussa tavoitteena. Aloitin siis täysin nollasta. Muutaman henkilökohtaisen treenin, tai oikeastaan minun ihmettelyni ja valmentajani lempeän tuuppauksen jälkeen, uskaltauduin ryhmätreeneihin. Tuplapolvileikkaukseni ja kuntoutukseni otettiin ja otetaan edelleen aivan huippu hyvin huomioon treenissä.

Syyskuussa päättäväisesti ja säännöllisesti tein voimaharjoittelua kaksi kertaa viikossa unohtamatta aamuleikkejä Ilo-koiran kanssa ja muistaen lepopäivät. Jos aloin malttamattomasti innostua ja vetää itseni äärirajoille, niin valmentaja sopivasti ja määrätietoisesti toppuuttelee.

Lokakuussa päätin laittaa uuden vaihteen päälle ja ottaa askeleen kohti liikkuvuuden lisäämistä voiman kera. Ihan uskomatonta, kuinka nautin TFW-salilla Hurrikaani/Circuit treenistä. No miksi nautin? Sain juosta ihan oikeita juoksuaskelia – ainakin omasta mielestäni. Uskalsin juosta ja nauttia. Voi tuntua aika naurettavalta juosta 30 metriä uudelleen ja uudelleen osana kuntopiiriä. Palasin näillä 30 metrin rauhallisilla pyrähdyksillä vuosien takaisiin hetkiin, kun 400 metrin juoksuradalla tultiin takakaarteeseen ja juoksu tuntui vauhdikkaan rennolta ja vielä oli voimia sekä intoa loppukiriin. Sama fiilis: hiki päässä ja juoksuaskelista nauttien kohti tulevaa. Nyt ei tähtäimessä ole 800 metrin juoksukisa, vaan ensimmäinen pyhiinvaellukseni 2024 kesän kynnyksellä. Toiveikkaana uskon olevani reilun kahdeksan kuukauden päästä sellaisessa kunnossa, että kävelen hyvin ja laadukkaasti sekä nautin Santiago de Compostelan pyhiinvaellusretkestä.

Kävelen hyvin ja laadukkaasti kesällä 2024