Siirry sisältöön

Ilo syntyy yhdessä tekemällä

What? Aamulenkki Ilon kanssa arkipäivänä, perjantaina, vasta kello kymmenen! Taitaja 2021 ammattiaidon SM-kisojen virtuaaliset päättäjäiset olivat torstai iltana, ja opiskelijoidemme hieno menestys ja Riverian voitto yrittäjyysopetuskisassa sai suonissani veren kohisemaan iloisena myöhään iltaan. Aamu alkoi iloisesti onnittelun puheluilla ja siinnä huumassa Ilo pääsikin hetkesi oman tarhaansa.

Ilo ihmettelee, kuva: Karoliina Gavrilov

”Mikä pysäyttää ihmisen, joka tietää paikkansa maailmassa?” kysyy valmentajakollegani Reima Venhe aamuisen pitkähkön yrittäjyyteen ja yrittäjyysopetukseen liittyvän puhelun päätteeksi. Olen aivan hukassa ja vastaan, että ei aavistustakaan. Saan vastauksen: ”Ei mikään!” Hieno vastaus! Aivan, juuri näin. Mieleeni tulee monta yrittäjää ja opiskelijayrittäjää, joiden kassan työsketelen ja olen työskennellyt Peruuttamaton Asenne formaatissa. Tuntuu siltä, että heitä ei pysäytä mikään ja energiaa riittää. Ensimmäisenä lainaan nuorenparin Jaakob Rissanen ja Rita Piironen asennetta ja sanoja. ” Kaikki on mahdollista, usko vain itseesi ja mene eteenpäin.” Jos ihmettelet onko mahdollista, niin katso Youtube Rita&Jaakob

Rita&Jaakob

Mikä ihmeen yrittäjyysopetuskisa voitto?

Suomen Yrittäjät ry ja Skills Finland ry järjestävät vuosittain yrittäjyyskilpailun. Nyt 2021 teemana oli digitaalisesti toteutettu yrittäjyysopetus. Oppilaitokset toivat esille, millaisia mahdollisuuksia digipedagogiikka tuo yrittäjyysopetukseen ja miten vahvistetaan opiskelijoiden yrittäjyysosaamista digipedagogiikan avulla. Riverian Peruuttamaton Asenne on kehittävä digitaalinen ja toiminnallinen yrittäjyysopetuksen malli, joka on ideoitu opiskelijavetoisesti yhteistyössä yrittäjien ja asiantuntijoiden kanssa. Asenne-projektin tuotanto ja palvelut lähetetään Asenne-kanavilla ja lähetykset tuotetaan Asenne Studiolla. Kanavia ovat Asenne Kanava (YouTube-kanava) ja Peruuttamaton Asenne Podcast (Riveria Podcast ja Supla).

https://www.riveria.fi/ajankohtaista/asenne/    

Pysäyttämätön ilonlähettiläs

Vielä metsälenkilläkin puhun Peruuttamattomasta Asenteesta ja yrittäjyyskasvatuksesta. Mutta kenen kanssa? Historian ensimmäisen Vuosi Yrittäjänä opiskelijani Mikko Jaatisen kanssa. Mikko on yksi niistä ihmisistä, joka saa aina hymyn huulilleni ja iloiselle tuulelle. Kutsunkin häntä ilonlähettilääksi. Uskomattoman energinen, rohkea, innovatiivinen, muiden innostaja ja yhdistäjä jo Nuorta Energiaa koululaislehdestä alkaen. Nauraen muistan Mikon vision yhdistää Lohjan alueen yläkoulut yhteisellä, heidän opiskelijayrityksensä toimittamalla ja julkaisemalla, Nuorta Energiaa koululaislehdellä. Muutaman vuoden päästä Mikko ja 11 muuta nuorta perustivat Jalumny ry:n, joka keräsi yhteen Vuosi Yrittäjänä ohjelman suorittaneet nuoret Suomesta ja muualta Euroopasta. Seuraava askel oli yhdistää Suomen ja naapurimaan Viron opiskelijayrittäjät ja ideat. Näin syntyi kaavavihko – yritys. Nordic Business Forumissa kaverit yhdistävät isosti merkittäviä business – ja top thinkers ihmisiä eri mantereilta.

Miten Mikko yhdistää?

Tehdään aikamatka vuoteen 2014, kesäkuun kolmas päivä. Helsingissä kävelen kohti Katajanokkaa läpi Kauppatorin päämääränä Marina Congress Center.  Tunnen mereltä tulevan lämpimän kesätuulen enteilevän tulevaa hellettä ja huomaan tyytyväisenä, kuinka muutama poutapilvi antaa mukavaa varjoa, kun pidennän askeleitani ehtiäkseni ajoissa Power of Stories at Business Summit 2014 – tapahtumaan. Tänään on luvassa ideoita siitä, miten tarinoita voidaan käyttää markkinoinnin ja johtamisen välineenä.  Astuessani pääovista sisään saan vastaani Nordic Business Foorumin jo brändiksi muodostuneen vastaanoton: punainen matto ja tervetuloa toivotus sydämellisellä kättelyllä. Hymyni on tänään mitä levein ja iloinen nauru purskahtaa esiin, kun huomaan että saan tervetulotoivotuksen ensimmäiseltä ny-opiskelijaltani, upealta ammattilaiselta ja seikkailija Mikko Jaatiselta. Hän kertoo, että tänään tulen tapaamaan mahtavia ihmisiä, yrittäjiä, innovoijia. Vau! Lähdemme yhdessä kohti Lämpiötä, josta kuuluu jo puheensorina ja verkostoituminen on vauhdissa.    

”Saanko esitellä kouluaikaisen opettajani, mahdollistaja Marjut Helvelahti ja opettajaopintojen kautta yrittäjäksi startannut Kaswu-valmentaja Mikko Ojanen”

Mikko Jaatinen

Näen edessäni iloisen ja energiaa loistavan nuoren miehen, jolla on valloittava hymy, hauskat silmälasit ja henkselit. Tapasin siis ensimmäisen kerran Riverian Asennevalmentajan Mikko Ojasen, jonka kanssa yhteisiä valmennusprojekteja on ollut lännessä ja idässä viimeisin Peruuttamaton Asenne Pohjois-Karjalassa.

Ilo on asennetta

Parin viikon takaisessa Ilon Talkshow lähetyksessä sain Johannes Hatsolo Hattuselta aforismin, joka on vahva ja syvältä koskettava. Vaikka kysymys on ilosta, se vakavoitti minut hetkeksi. Mielestäni tämä aforismi on jokaisen tiimivalmentajan ja valmentajan missio, unelma.

Ilo syntyy yhdessä tekemällä ja todellisia sankareita ovat ne, jotka esimerkillään tuovat meidät yhteen, sekä omalla valollaan auttavat meitä löytämään piilossa olevan potentiaalimme!

Johannes Hatsolo Hattunen

Johannes on luonut ilon kaavan ja tarinoilla tuo iloa kuulijoille. Ilo on Johanneksen elämänfilosofia.

Johanneksen elämänfilosofia on ILO, joka koostuu sanoista Innostu, Luo ja Onnistu. Tätä elämänasennetta hän paitsi jakaa, noudattaa myös kaikessa toiminnassaan itse, olipa kyse sitten tanssista, valmentamisesta, puhumisesta tai kirjoittamisesta. Ilo edustaa aitoa asennetta, kaverista välittämistä ja ennen kaikkea fiilistä, mikä ansaitaan, kun on tehnyt parhaansa.

hatsolo.fi

Sisäistän ja tavoittelen aforismin sanomaa ja viestiä pienin askelin, pala kerrallaan. Päätin aloittaa aforismin ensimmäisistä sanoista: ”Ilo syntyy yhdessä tekemällä”. Askellamme Ilon kanssa metsästä takaisin kotiin. Sain työpöydälleni pienen ilonlähettilään – suosikkini. Etämummin pikkuprinsessan kanssa saan viettää mahtavan facetime – ajan ja hän näyttää uusimmat temput.

Yksi vastaus artikkeliin"Ilo syntyy yhdessä tekemällä"

Vastaa käyttäjälle Marjut Räty Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *